Taustaa

 

Raahen Jääkiekkotuomarit ry. on v. 1967 perustettu raahelainen yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on jääkiekkotuomari- ja toimitsijatehtävien hoitaminen sekä em. tehtäviin kouluttaminen Raahen alueella. Kerhossa on jäseniä tällä hetkellä yhteensä 26, joista tuomareita 19 ja toimitsijoita 7. Kerhomme tuomarit toimivat myös lähikuntien alueella pääasiassa 100-150 km:n säteellä aluekouluttajan määräysten mukaisesti.

 

RJT:n puheenjohtajana on jo yli 20 vuoden ajan toiminut Hannu Iivonen, joka toimii kerhossa myös toimitsijatehtävissä.

 

Kerhon tuomareista Kimmo Siipo on tuominnut valtakunnan korkeimmassa sarjassa, SM-liigassa, sekä linja- että päätuomarina kausina 1998-2003 yhteensä lähes 100 ottelussa. Hän vetäytyi perhe- työ- ja rakennuskiireiden takia huipputasolta v. 2003 ja tuomitsee otteluita nykyään Suomisarjatasolla ja junioripeleissä. Hän toimii myös kerhon rahastonhoitajana ja tuomaritehtävien jakajana.

 

Kerhon entisistä tuomareista Osmo Ohenoja kuului pitkään I-divisioonan (nyk. Mestis) kärkituomareihin. Janne Jussilalla on myös pitkä kokemus Mestiksen peleistä linjatuomarina.  I-divisioonakokemusta päätuomareista on myös Kaj Sartorisiolla 90-luvun taitteesta.

 

Eräs kerhon pitkäaikaisimmista jäsenistä, varsinainen GRAND OLD MAN on Pekka Kuisma, joka toimii edelleen tuomaritehtävissä pääasiassa junioripeleissä. Hänellä on ikää jo 65 vuotta, mutta luistimet liikkuvat kuin nuorella pojalla ja pilli soi edelleen kirkkaasti! Kerhon jäsenenä jatkaa myös 25 vuoden kokemuksella Aimo Aunola, joka on toiminut kerhossamme vuosien varrella lähes kaikissa luottamustehtävissä sekä Suomen Jääkiekkoliiton (SJL) erotuomareiden aluekouluttajana Pohjoisella alueella vuosina 1995-2004.

 

Kerhokouluttajana toimii Pekka Virsiheimo, toimitsijavastaavana Esko Rääpysjärvi ja sihteerinä Maarit Hänninen.